perjantai 26. lokakuuta 2007

Kotimaa on aina mansikka

Kone on laskeutunut! Nyt istutaan Vuorelan bussissa ja muistellaan
tapahtumarikasta matkaa. Hamina siintää puolentoista tunnin päässä
kuten myös laukkujen purkaminen ja pyykinpesu. Viimeiset rahat
tuhlattiin jo Prahan lentokentällä, ja olis aika kiva, jos joku
laittais ruuan valmiiksi pöytään, kun tullaan. Siihen on nyt nääs
totuttu. Varsinainen kännykkäblogi päättyy tähän, mutta matkalaisten
ja muiden kommenteilla voi täydentää tätä tarinaa. Joku voi ehkä myös
järjestää matkan muistojuhlan valokuvien ja muun rekvisiitan kera,
ainakin ideaa kantsii miettiä. Kiitos ja nähdään seuraavilla
matkoilla!

Prahan monet kasvonaamiot

Prahaan saavuttiin jo eilen, ja paljon onkin ehtinyt tapahtua.
Vapaa-aikaa oli koko keskiviikkoilta, ja nopeimmat ehtivät jo
tutustumaan kaupungin keskeisiin nähtävyyksiin.Muutamat taas nauttivat
hotellin uintimahdollisuudesta. Iltaruoka nautittiin hotellin
ravintolassa, ja siinä viimeistään huomattiin, että hintataso on
Prahassa 10-30% korkeampi kuin Jesenikin pikkukaupungissa.

Aamulla oli vuorossa matkan pahin järkytys ja takaisku: varas Kirsin
ja tyttöjen hotellihuoneessa! Voro tuli sisään asukkaiden nukkuessa
aamulla, ja huonoksi onneksi ehti anastamaan lompakon ja viiltämään
matkalaukun auki, ennen kuin pakeni paikalta. Sitä sitten tietysti
poliisien kanssa selviteltiin, ja he eivät kuulemma olleet aiemmin
törmänneet moiseen konnan röyhkeyteen. Uskokoon kuka tahtoo, mutta
suurkaupunki oli joka tapauksessa väläyttänyt ikävämpää puoltaan.

Tänään oli lähes koko päivä aikaa kaupungilla, ja kävimme katsomassa
kauppoja, Kaarlen siltaa, saint Vitusta (joo, vähän outo nimi
katedraalilla) ja muita nähtävyyksiä. Aika moni osti jotain kivaa
kotiinviemistä ja muistoa kivasta matkasta. Metron ja raitiovaunun
käyttö kaupungissa tuntui erittäin sujuvalta, ja päivälippukaan ei
ollut pahan hintainen, 80 paikallista eli n. 3 euroa.

Illalla oli viimeinen esitys kahvila Slaviassa Suomi-viikon ja pienen
valokuvanäyttelyn kunniaksi. Puitteet olivat ehkä odotettua
toisenlaiset, mutta kaikki tyynni, paikalla ollut Suomen
suurlähetystön kakkosmies ja muu väki sai kuulla varmalla pohjalla
olevat laulunkajautukset kirvisten suista. Sitten ratikalla hotelliin
ja pakkaamaan, aamulla lähdetään kotiin! Vladimir ja kitaraorkesterin
Carmen hyvästeltiin samalla.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Jäähyväiset Jesenikille

Jesenik on tältä erää takana päin. Eilen aamupäivällä vierailimme
vielä lähistöllä olevassa linnassa, jossa sangen töykeän oppaan
johdolla tutustuimme linnassa aina 1900-luvun puoliväliin asuneiden
ihmisten, piispojen, ruhtinaiden ja sen semmoisten elämään. Sen
jälkeen oli vuorossa monien mielestä matkan kohokohtiin lukeutunut
luolavierailu Tsekinmaan suurimpaan luolastoon. 45 metriä syvä
marmori- ja tippukivillä varustettu luola nukkuvine lepakoineen
kelpasi hyvin myös pienemmille kuorolaisille.

Illalla oli vuorossa konsertti yhdessä kitaraorkesterin kanssa. Sali
oli aivan täynnä ja tunnelma mahtava. Laulut onnistuivat hienosti,
sehän on ollut täällä Kirvisillä tapana.

Sairauksilta ei olla täysin vältytty. Ainakin Heli ja Linda olivat
vatsavaivaisia. Flunssa on myös vaivannut muutamia, kylmä ja kostea
ilma on tehnyt tihutöitään. Nyt kuitenkin tilanne on hyvä, kun kaikki
ovat terveempiä.

Lähdimme matkaan aamulla kohti Prahaa. Kitaraorkesterin kanssa
puhuttiin alustavasti vastavierailusta Haminaan, ehkä jo ensi vuonna.
Kiva!

Matkavälipala nautittiin tällä kertaa Mc Donaldsissa.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Maanantai paketissa

Tutustuimme kouluruokaan paikallisessa koulussa. Eivät päässeet
kuorolaiset siis pakenemaan sitä syyslomallakaan. No, siis Suomen
kouluissahan on hyvä ja monipuolinen ruokatarjonta, se on heti
todettava.

Syönnin jälkeen suuntasimme kohti Jesenikin hienoa kylpylää, jossa
illan konsertin oli määrä tapahtua.
Kylpylä oli upea, suuri ja historiallinen rakennus, jonka sijainti
oli erityinen ja tarkkaan mietitty; sitä ei oltu vain lätkäisty sinne,
mihin kunnanisät tai vieraan vallan liikemiehet sen olisivat
pystyttäneet. Paikallisella mikroilmastolla on hyvin parantava
vaikutus esim. astmaoireisiin, allergeenien matalampi taso ilmassa
vaikuttaa positiivisesti negatiivisten ionien määrään, mikä tunnetusti
on hyväksi ihmiskropalle. Kylpyläloma kannattaa järkätä seuraavaksi
täällä!

Itse konserttimme kylpylän peilisalissa oli menestys päätellen siitä,
että yleisö pyysi ja sai vielä ylimääräisenkin numeron.
Kommenteistakin päätellen ("sehr gut" ja "sehr schön") hyvin meni,
vaikka takana oli pitkä päivä kovin kylmässä kaupungissa. Go Kirviset,
go!

Sunnuntai ja maanantai-aamu

Tietokoneen puute jatkuu edelleen...Sunnuntaina oli tapaaminen
kitaraorkesterin kanssa lounaan jälkeen. Samalla harjoiteltiin
yhteiset kappaleet. Sitten noustiin bussiin ja ajaa hurautettiin
Puolan puolelle, jossa katolisessa kirkossa munkkien tarjoilemana
syötiin makeat kakut ja pidettiin konsertti.
Konsertti oli sekä yleisön että kuoronjohtajan mielestä erittäin
onnistunut. Voiton ruokatauko kesken konsertin ja kiittäminen
röyhtäisemällä kaikuisassa kirkossa herätti ansaittua hilpeyttä.
Konsertin jälkeen palattiin Jesenikiin perheisiin.

Tänään oli vuorossa tapaamiset musiikkiopiston rehtorin ja
kaupunginjohtajan kanssa (kaupungintalo kuvassa). Museon jälkeen pari
tuntia vapaata kaupungilla, ja sitten mennäänkin lounaalle. Sitä
odotellessa...

lauantai 20. lokakuuta 2007

Bussissa matkalla Jesenikiin

Lento sujui hyvin, ja vastaanotto oli erittäin ystävällinen.
Matkatavaratkin ovat kaikilla tallella. Nyt koko jengi istuu bussissa
matkalla Jesenikiin. Tarkoitus on pysähtyä vielä jossain iltapalalla,
vaikka tuntuu, ettei olla juuri muuta kuin syöty koko ajan. Ulkona on
pilkkopimeää, joten maisemista ei voi paljoakaan sanoa.
Päiväkirjamerkintöjen tekeminen kännykällä on niin hankalaa (ja
kallista), että pyrimme jatkamaan tarinaa seuraavan kerran jostakin
tietokoneyhteydestä. Aamulla aikainen herätys, mitä eivät tietysti
auton peräosastossa olevat laulavat tytöt tässä vaiheessa noteeraa.
Hyvä meininki!

Lentokone

Tuossa se on, kone, jolla pitäisi päästä Tsekin tasavaltaan. Näyttää
ihan kunnolliselta.